Kajaanin skedehalli. Paikka ja asia, jota ei ole varmasti käsitelty liikaa missään ikinä. Liekö korrektia tai edes ajankohtaista käsitellä tuota Kainuun skedemekkaa, kaikilla vielä niin tuoreessa muistissa olevaa rullausputkaa näinkin aikaisin poismenon jälkeen. Tämä juttu toimisi todennäköisesti paremmin vuoden tai parin päästä tehtynä, mutta ei jaksa odottaa sinne asti. Liian pitkän ajan jälkeen saattaa unohdetulle asialle käydä kuten esimerkiksi Juustopäät-yhtyeelle; kukaan ei muista ja ketään ei kiinnosta. No tämä tuskin tulee tapahtumaan rakkaan Hallin kanssa, koska halliin liittyy hyviä muistoja, Juustopäihin tuskin mitään muistoja ollenkaan kenelläkään muulla kuin bändin omilla jäsenillä ja heidän äideillä. Halli on lisäksi elänyt aika monta vuotta kauemmin kuin kyseinen orkesteri, joka sekin lisää muistojen pysyvyyttä sen ohella, että hallista on varmasti enemmän kuva- ja videomateriaalia kuin ko. rokkipändistä yhteensä. No okei onhan ne myyny 40000 levyä, mutta kuinka montaa niistä kuunnellaan tässäkään kuussa?
Itse en jostain kumman syystä koskaan skeitannut siellä noin kymmentä sekuntia enempää, en dokaillut, vaikkakin saatoin joskus nopeasti piipahtaa pienissä nousuissa, enkä muutenkaan juuri viettänyt aikaan kyseisessä mestassa. Koko halli-asiaan lähes kokonaan ulkopuolisen henkilön, minun, lonkalta heitetty todella varmalla mutu-pohjalla oleva arvio hallin perusaktiivisen käyttäjän elämästään hallin seinien sisällä vietetystä ajasta muodostuu tunneista yhteenlaskettuna joitain kuukausia. Sekava lauserakenne ei tunnu missään ainakaan tässä haisevassa darrassa, jossa tätä kynäilen. Asia, joka sen sijaan tuntuu tässä darrassa darran lisäksi, on wordpressin hämäränpaska käyttöliittymä. Oikeasti en vain osaa käyttää sitä, mutta onhan se nyt silti paska ja tarpeettoman monimutkainen. Ponnistelin näistä probleemeista huolimatta sillä kivan ja pienen kuvagallerian, kuten voitte havaita.
Niinä muutamina kertoina kun halliin olen kameran kanssa eksynyt, olen tehnyt jotain muuta kuin suurin osa muista sinne kameran kanssa eksyneistä. Rullalautailun sijaan paikan yksityiskohtien kuvailu on jännempää näpertelyä, varsinkin niin vivahteikkaassa paikassa kuin mitä halli oli. Käyttäjiensä muovaama nautintoalusta monenlaiseen huvitteluun, pääasiassa skeittailuun ja dokailuun, tarjosi valoa synkkään arkeen vuosien ajan blaablaa.. Mitähän vittua sitä tulee taas kirjoteltua niin henkeviä tarinoita. Kuullostan joltain tehokristityltä sosiaaliongelmia ymmärtävän kuraattorin ja artyfartyfucker-valokuvaajan, joka koittaa ankeasti alustaa töitään yleisölle, yhdistelmältä. Hyi helvetti. Nauttikaa nyt vaan lopuksi noista saatanan kuvista. Klikkaamalla pitäisi pläjähtää isoksi, jos toimii. Vitun wordpress.
Turku, tuo kaunis kaupunki kaukana nolojen sisämaaurpojen dissailun yläpuolella, oli taas köyhien pakonomaisen toiveidenelättely-pääsykoematkan kohteena. Itse en tänä vuonna kelvannut fotoineni ja tekotaidevisioineni edes pääsykokeeseen asti, joten se niistä elättelyistä. Mutta Turku on niin mesta paikka että iliman muuta oli pakko sinne lähteä. Kuvasaldo jäi hieman heikonlaiseksi, mutta eipä siellä näiden kuvien ulkopuolella juuri muuta tapahtunut kuin jumittelua ja dokailua ja niistäkin puolet kun tätä skeidaa lukee, oli henkilökohtaisesti paikalla.
Wiseguys from NYC. Mafian juoksupojat tauolla tai sitten vaan saunanlämmittelyä ennen aamuista reissuun lähtöä.
Turussa kohtasimme heti ensimmäisenä kivenkovan akatee-mikon ja tohtori Vägevän. Tästä seurasi pääsykoepaikkojen välissä Mersulla sompailua, keskustan vieraanvaraisella kämpillä notkumista, kallioilla juomista, hienosti sisustetussa baarissa juomista, Seppin ja Pekon eksyminen naistenvessaan (jatkumoa Beate Uhsen tuulikaapissa hengailulle?), Pekon kanssa hätäevakuointi koko mestasta, 24/7 Siwan jännittävä metsästäminen kännykän avulla, ostosten suorittaminen, joen rannassa parkissa olleelle Mersulle suunnistaminen ja ongelmallisen raejuustopurkin kannen aiheuttamien mielenterveysongelmien puinti..
Peki paukuttaa vitutuspäissään Mersun luukkuja, en tiedä miksi, samalla kun kuvaan öistä Turkua lyhtypylväitä vasten nojaten. Raejuusto hävisi mystisesti jonnekin ilmeisesti tässä vaiheessa. Läppäri jumitti, Frezzapurkki lensi kallioon ja päätimme suunnata uljaan kulkupelimme nokan kohti saaristoa promilleista huolimatta..
Jotain/joku hajosi, jotain hävisi tai joku kompastui johonkin. Tai kaikki kolme kerralla. Mersu jokatapauksessa jo todennäköisesti tyhjäkäynnillä valmiina raikkaaseen saaristoilmaan sukkulointia varten.
Kyllä nyt hajottaa.. Mersu kaartoi kaislikkoon “Privat”-kyltillä varustetun ketjun ohitse ja leiriytyiminen alkoi. Näppäräkäkkärä teltta ei ollut tuttuakin tutumpaa inttimallia, joten pystyttäminen oli aivan perseestä.
Ei kovin pitkälle saaristoon päästy, mutta saareen kuitenkin, ainakin sillan perusteella. Eihän se teltta ikinä saanut lopullista muotoaan, aivan perseestä kun oli, vaan turvauduimme plan B:hen joka oli myös samalla planA, eli autossa nukkumiseen.
Limaisen, kylmän, hikisen, pahalta haisevan, niveliä särkevän ja melko unettoman yön jälkeen totesin, että vaikka raejuusto oli kadonnut, se oli sotkenut kaikki muutkin ostokset, jotka olivat mystisen raivon vallassa tasaisesti levinneenä auton ympärille. Mersu käyntiin ja takas keskustaan ja satamaan nukkumaan hieman lisää. Tokkuraista säätämistä iltapäivälle saakka ja vetäytyminen stadiin. Väsyneen epäonnistunut yritys valloittaa saaristo, ens kesänä parempi..
Uskoni lämpömittariini on vankkumaton.. Tuntoaistiini vielä vankkumattomampi, vaikka viralliset statistiikat muuta väittäisi.. Pari hikipisaraa vuodatettu jo puhtaasti ilman ulkolämpötilan takia. Kesän oleellisimmat myös kaivettu esille + Pekin tuhoamat tädin perintöviinakärryt..
samu
