Wingy Dickheads wp-login

13.06. Kaupungin paras terassi sorsa! miro

Ihmettelin vähän, kun Antti sanoi olleensa töissä monta päivää putkeen lähes yöhön asti. Selitys löytyi nopeasti kun pojat tekivätkin jotain hieman kehittävämpää kuin varsinaisia töihommia:

Neitsytmatkaa odotellessa..

08.06. Kliffa mesta, paska retki sorsa! samu

Turku, tuo kaunis kaupunki kaukana nolojen sisämaaurpojen dissailun yläpuolella, oli taas köyhien pakonomaisen toiveidenelättely-pääsykoematkan kohteena. Itse en tänä vuonna kelvannut fotoineni ja tekotaidevisioineni edes pääsykokeeseen asti, joten se niistä elättelyistä. Mutta Turku on niin mesta paikka että iliman muuta oli pakko sinne lähteä. Kuvasaldo jäi hieman heikonlaiseksi, mutta eipä siellä näiden kuvien ulkopuolella juuri muuta tapahtunut kuin jumittelua ja dokailua ja niistäkin puolet kun tätä skeidaa lukee, oli henkilökohtaisesti paikalla.

Wiseguys from NYC. Mafian juoksupojat tauolla tai sitten vaan saunanlämmittelyä ennen aamuista reissuun lähtöä.

Turussa kohtasimme heti ensimmäisenä kivenkovan akatee-mikon ja tohtori Vägevän. Tästä seurasi pääsykoepaikkojen välissä Mersulla sompailua, keskustan vieraanvaraisella kämpillä notkumista, kallioilla juomista, hienosti sisustetussa baarissa juomista, Seppin ja Pekon eksyminen naistenvessaan (jatkumoa Beate Uhsen tuulikaapissa hengailulle?), Pekon kanssa hätäevakuointi koko mestasta, 24/7 Siwan jännittävä metsästäminen kännykän avulla, ostosten suorittaminen, joen rannassa parkissa olleelle Mersulle suunnistaminen ja ongelmallisen raejuustopurkin kannen aiheuttamien mielenterveysongelmien puinti..

Peki paukuttaa vitutuspäissään Mersun luukkuja, en tiedä miksi, samalla kun kuvaan öistä Turkua lyhtypylväitä vasten nojaten. Raejuusto hävisi mystisesti jonnekin ilmeisesti tässä vaiheessa. Läppäri jumitti, Frezzapurkki lensi kallioon ja päätimme suunnata uljaan kulkupelimme nokan kohti saaristoa promilleista huolimatta..

Jotain/joku hajosi, jotain hävisi tai joku kompastui johonkin. Tai kaikki kolme kerralla. Mersu jokatapauksessa jo todennäköisesti tyhjäkäynnillä valmiina raikkaaseen saaristoilmaan sukkulointia varten.

Kyllä nyt hajottaa.. Mersu kaartoi kaislikkoon “Privat”-kyltillä varustetun ketjun ohitse ja leiriytyiminen alkoi.  Näppäräkäkkärä teltta ei ollut tuttuakin tutumpaa  inttimallia, joten pystyttäminen oli aivan perseestä.

Ei kovin pitkälle saaristoon päästy, mutta saareen kuitenkin, ainakin sillan perusteella. Eihän se teltta ikinä saanut lopullista muotoaan, aivan perseestä kun oli, vaan turvauduimme plan B:hen joka oli myös samalla planA, eli autossa nukkumiseen.

Limaisen, kylmän, hikisen, pahalta haisevan, niveliä särkevän ja melko unettoman yön jälkeen totesin, että vaikka raejuusto oli kadonnut, se oli sotkenut kaikki muutkin ostokset, jotka olivat mystisen raivon vallassa tasaisesti levinneenä auton ympärille. Mersu käyntiin ja takas keskustaan ja satamaan nukkumaan hieman lisää. Tokkuraista säätämistä iltapäivälle saakka ja vetäytyminen stadiin. Väsyneen epäonnistunut yritys valloittaa saaristo, ens kesänä parempi..

23.05. Kesä! sorsa! miro

Se on se kauan odotettu kesä täällä ihan justiinsa! Ite tuun loppuviikosta toivottavasti Kajaaniin, niin sitten voisi olla tämänkin kesän trendilajin frisbeegolfin kauden avaus, ainakin omalta osaltani. Edellistä kertaa ei lasketa, oli nimittäin typerin reissu hetkeen.

Kiekot lampeen.

07.05. MM-kisat sorsa! miro

Futiskansa saa neljän vuoden odotuksen jälkeen viimein MM-kisat, mutta onneksi myös jääkiekon ystävät palkitaan kahden kuukauden tauon jälkeen!

Se on muuten MM-kullan 15. vuosipäivä! NEVER FORGET! Ehkä tänä vuonna…? Torilla tavataan, haha!

26.04. oulutour sorsa! pekko

Kävästii paskassa kaupunnissa, ilmat oli mitä oli vaa pystypähä vähä skeittaa. Baarit ei tykänny ottaa nalia sisään. PASKA KAUPUNNI kuvakooste:

Matkalla: Mersu ja Lennon.

Kusi/rööki/sigge/lisää kaljaa kontista tauko. Huomatkaa miskan iloinen ilme. Lennis pysty vielä skeittaan.

Parkin vierestä bongattua… Liekkö ollut joku tyytymätön ehtoollisviinin laatuun.

Ja mökillä pojat innostu heti sänkyhommiin!

Aktin päätyttyä miko oli iloinen.

Seppi ei ottavana osapuolena ollut niin mielissään.

Jaa’a..

Tuletko aimokseni?

Ja kyllähän se tuli!

Mitäköhän tässäkin tapahtuu?

Jonkinlainen ryhmäfoto ja massiivinen haba!

…tunnelma jäissä miskan tuomien (kuokka)vieraiden vuoksi.

Miska ja kruuksi ranissa.

Hente ja ss bäkkiteili, myöskin ranissa.

20.04. Another nigga dead sorsa! pekko

Tiistai oli hyvä päivä, arska paisto ja skeittaus maistu. Räpsäsin parit kuvat:

Ko eijjoo varaa fisuun ni pitää tämmösiä ottaa. Heikki ja bäkkinose bäkkirevert.

Suomilisät näkyvillä ja lädin bäkki teili.

Guru 1966-2010 sorsa! miro

Kevyet mullat ja silleen. Hienoja lauluja!

19.04. Vuokatti ja suomilisä sorsa! pekko

Kävästiinpä maanantai tylsyyksissä miskan kanssa vuokatissa. Aurinko paisto, lunta sato ja mies(jussi) tuli bemarilla näyttään pojille(meille) kuinka miniä skeitataan!

Miska vetäs kommeen nousliden!

Ite vejin wallie bäkki teilslaidin feikkii…

… sitten tuli jussi ja näytti miten minissä tehhää kommee ja iso bonelessi!

Ja miko oli tyytyväinen suorituksiimme!

15.04. Oulutour sorsa! pekko

Julisteen teki herra Hente Morales

11.04. Matti Räty Video Championship WorldTour Challenge sorsa! miro

Hyvät kansalaiset, med börjare.

Viime viikonloppuna pääsi käymään niin, että voitin leviltä Batteryn spedelinkokisoista kahden hengen menopaluut lentokoneella mihin tahansa Eurooppaan. Hauskaksi tilanteen tekee se, että olen vain yksi ihminen ja kahden hengen lennot on hankala kuluttaa kerralla itekseen. Joten, nyt JUURI SINULLA on mahdollisuus voittaa ilmainen reissu Euroopan rannoille, rinteille tai vaikka laitumille, se päätetään sitten myöhemmin!

Homman nimi on seuraavanlainen: Kuvaa tai muilla keinoin valmista korkeintaan 30 sekuntia pitkä klippi, josta tulee selväksi miksi juuri SINÄ ansaitset paikan! Video saa sisältää ihan mitä tahansa, tärkeintä on että se vakuuttaa minut siitä, että olet parasta mahdollista matkaseuraa. (Ja tämä taas tarkoittaa sitä, ettei videolla näkyvät 200 erilaista pretzeliä ole välttämättä se voittava video vink vink).

Koska tässä ei ole koko kevättä aikaa odotella, niin kilpailuaika on rajattu 12.4. klo 20.00, eli Suomeksi ensi viikon maanantaihin kello kaheksan. Jos mielit mukaan matkaan, niin videon tulee olla postattuna tähän topikkiin siihen mennessä. En halua nähdä novellinmittaista perustelulistaa videon jälkeen, vaan kaikki kilpailumateriaali on suotavaa sisällyttää tuohon korkeintaan 30 sekuntia pitkään videoon.

Ei muutakun ralppa kalakattamaan!

T: Matti Räty

Matin kanssa tropiikkiin! Kova homma!

Aran kilpailuvideo:

En näkisi yhtään syytä miksei voitto lohkeisi Vakkurin suuntaan.

Muiden videoita ja keskustelua löytyy täältä.

© Sorsa 2003-2010.